perjantai 26. heinäkuuta 2019

HEDELMÄSALAATIT

Hedelmäsalaatti
Leikissä istutaan piiriin asetetulla tuoleilla. Osallistujat jaetaan hedelmäryhmiin, joita on muutamia erilaisia, esim. appelsiinit, banaanit, omenat ja mandariinit. "Hedelmät" istuvat tuoleillaan ja yksi osallistujista seisoo piirin keskellä huutamassa vuoronperään eri hedelmiä. Kun ilmoille kajahtaa esim. omenat, kaikki kyseiseen ryhmään kuuluvat oppilaat nousevat ylös tuoleistaan ja vaihtavat paikkaa. Piirin keskellä seissyt "huutaja" yrittää myös päästä istumaan yhteen juuri vapautuneista tuoleista. Mikäli hän onnistuu, huutajaksi jää se osallistujista, joka ei löytänyt itselleen istumapaikkaa. Kun huudetaan "hedelmäsalaatti", kaikki penkeillä istuneet hedelmät vaihtavat paikkaa. Leikkiä opeteltaessa on hyvä tehdä muutama harjoituskierros todella hitaalla vauhdilla. Leikkivauhdin säilyessä rauhallisena pystyy helpommin välttämään mahdolliset säntäilyt ja törmäilyt. On myös hyödyllistä sopia jo ennakkoon, kuinka toimitaan tilanteessa, jossa vapaalle paikalle saapuu useampi oppilas yhtä aikaa. Näin pystytään kesken leikin tiimellyksen ratkaisemaan helpommin kenelle paikka kuuluu. Alkuperäisen hedelmäsalaatin piirimuodostelman rakentaminen vaatii luokassa yleensä aina järjestelyjä. Pulpettien ja tuolien siirtelyn sijaan hedelmäsalaattia voi tehdä myös omilla paikoilla. Liikkuminen pulpettien välissä tosin vaatii hidasta vauhtia.


Matikkasalaatti
Oppilaat istuvat pareittain pulpettiensa ääressä. Ope kertoo jokaiselle oppilaalle numeron, jonka hän painaa mieleensä. Oppilaat voivat nostaa omaa numeroaan vastaavan määrän sormia pystyyn. Kun ope sanoo: "Ykköset ja kolmoset", kaikki oppilaat, joiden luku on yksi tai kolme nousevat ylös tuoleistaan ja vaihtavat paikkaa. Päästyään uuden parin viereen, oppilas ja hänen uusi parinsa näyttävät toisilleen sormensa ja laskevat lukunsa yhteen. Kun ope sanoo: "Matikka", kaikki oppilaat vaihtavat paikkojaan. Useimmiten matikkasalaatissa numeroiksi riittävät luvut yhdestä kymmeneen, jolloin oppilas voi käyttää sormiaan muistin tukena. Suuremmilla ja vaikeammilla numeroilla voi käyttää halutessaan myös oppilaille jaettavia muistilappuja. Matikkasalaattia voi leikkiä myös kertolaskuilla.


Kirjainsalaatti, tavusalaatti
Kun luokka opettelee lukemista, voi leikkiä matikkasalaatin tyylistä leikkiä kirjaimilla. Ope jakaa jokaiselle oppilaalle yhden, lapulle kirjoitetun kirjaimen. Open merkistä esim. kaikki luokan A-oppilaat ja U-oppilaat nousevat ylös ja vaihtavat paikkaa. Kun uusi paikka löytyy, oma kirjain yhdistetään vieruskaverin kirjaimen kanssa ja syntynyt tavu luettaan yhdessä. Leikissä kannattaa jakaa oppilaille enemmän vokaaleja, jotta luettavia tavuja syntyisi helpommin. Lisäksi konsonanttioppilaita kannattaa ohjeistaa vaihtamaan samanaikaisesti paikkojaan, jottei syntyisi vaikealukuisia vain konsonanteista muodostuvia tavuja. Lukutaidon karttuessa aiempaa leikkiä voi leikkiä myös tavulapuilla. Oppilaiden vaihtaessa paikkojaan tavulaput yhdistetään uuden vieruskaverin kanssa ja muodostuneet sanat luetaan yhdessä.


Yhdyssanasalaatti
Yhdyssanoja saa keksittyä ja harjoiteltua myös leikkimällä samaa leikkiä. Oppilaille jaetaan sanalappuja, joihin ope on kirjoittanut lyhyitä, helppolukuisia substantiiveja. Osa sanoista oli eläimiä, osa kulkuneuvoja, osa kasviksia ja osa erilaisia esineitä. Saatuaan lapun, oppilas lukee lapussa olevan sanan ääneen. Näin varmistetaan, että jokainen tietää varmasti, mitä lapussa lukee. Kun oppilaat vaihtavat open ohjeiden mukaan paikkojaan, he saavat sanalappunsa uuden luokkaverin lapun viereen. Näin luokassa syntyy monenlaisia uusia, hauskoja ja jopa entuudesta tuntemattomia yhdyssanoja. Oletko esimerkiksi ennen kuullut moottoridödöstä tai rakettiluistimista? Uusista yhdyssanoista saa aikaan monenlaista keskustelua sekä uusia leikkejä ja esityksiä, joissa juuri keksittyjä asioita pääsee kokeilemaan.

Lausesalaatti
Tässä leikissä jaetaan luokkaan neljää eri väriä olevia lappuja. Punaisissa lapuissa lukee sana, joka vastaa kysymykseen: mikä? Keltaisissa lapuissa sana vastaa taas kysymykseen: mitä tekee? Vihreiden lappujen sana vastaa kysymykseen: millainen? ja sinisten lappujen kysymykseen: missä? Saman pöydän ääressä istuu neljä oppilasta, yksi kutakin väriä. Jokainen pöytäryhmä muodosta sanalapuillaan lauseen, joka luetaan yhdessä muulle luokalle. Ope pyytää aluksi keltaisia vaihtamaan paikkaansa, sitten punaisia jne. Aina paikanvaihdon jälkeen pöytäryhmissä muodostetaan lapuista lauseet ja luetaan ne. Kun ope sanoo: "Lausesalaatti", kaikki oppilaat vaihtavat paikkojaan. Oppilaiden tulee leikin kuluessa huolehtia, että jokaisessa pöydässä oli aina yksi punainen, yksi keltainen, yksi vihreä ja yksi sininen lappu.

Oppilaat voivat myös itse keksiä ja kirjoittaa lappuihinsa leikissä tarvittavat sanat. Keksittävät sanat voivat olla aivan tavallisia ja ope auttaa tarvittaessa sanojen keksimisessä. Kannattanee myös vielä tarkistaa, että lapuista löytyy sanoja, jotka sopivat lasten suuhun ja kouluun.

Muuttopäivä (sateenkaari)
Liikuntatunnilla voi kokeila alunperin muuttopäivä -nimellä kulkenutta leikkiä, jota varioidaan muistuttamaan hedelmäsalaattia. Merkitään joukkuenauhoilla kentälle sinisiä, punaisia, keltaisia ja vihreitä "pesiä" muutaman metrin etäisyydelle toisistaan. Jokaisen pesän luo tulee kaksi oppilasta. Oppilaiden varpaankärjet tulisi koskettaa pesän eli maassa olevan nauhan reunaa. Kun ope sanoo jonkun pesän värin, esim. "keltainen", kaikkien keltaisissa pesissä olleitten oppilaat muuttavat toiseen, juuri vapautuneeseen pesään. Sateenkaari -huudolla kaikki oppilaat irtautuvat pesistään ja muuttavat toiseen. Leikkiä voi kokeilla erilaisilla liikkumistavoilla: kävellen, hölkäten, hiipien kuin kissat, pomppien kuin puput, suurena kuin jättiläiset, pienenä kuin puolukat, leijaillen kuin höyhenet jne.

Rytmisalaatti (beatbox)
Musiikintunnilla harjoitellaan tahdin mittaisia rytmejä. Taputetaan aluksi rytmit yhdessä. Sen jälkeen ope jakaa jokaiselle oppilaalle yhden rytmeistä paperilapulle kirjoitettuna. Samanlaiset rytmit on kirjoitettu samanväriselle paperille. Rytmit ovat seuraavat: 1) taa, tauko, ti-ti, tauko (keltainen), 2) tauko, taa, tauko, taa (vihreä), 3) ti-ti, ti-ti, ti-ti, ti-ti (punainen), 4) taa, ti-ti, taa, taa (sininen).

Ykkösrytmissä käytetään rytmisanana äännettä "p", kakkosrytmissä äännettä "t", kolmosrytmissä "ts" ja nelosessa äännettä "k". Oppilaat vaihtavat paikkaa rytmiensä kanssa open ohjeiden mukaisesti niin, että vierekkäin oli aina kaksi eri väristä rytmiä. Oppilaat aloittavat oman rytminsä parin kanssa open lähtölaskennan jälkeen yhdenaikaisesti. Samalla kun parit toistavat rytmejään kahdestaan, luokan täyttää oppilaiden yhdessä ilmoille beatboxaama rytmimaisema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LEIKKEJÄ TEKOÄLYN KANSSA

Roolileikki - historian merkkihenkilö Pyydetään tekoälyä esittämään jotain historian merkkihenkilöä. Tekoälylle voi tarvittaessa ”opettaa” e...